Viatech kalastuskilpailu

Henkilöstön keväinen kalastuskilpailu!

Kevään kiireiden keskellä Viatech:läiset ehtivät rentoutumaan kalastuskilpailun merkeissä Lammin Evon Syväjärven kalastusparatiisissa.

Järveen oli istutettu satoja kiloja kirjolohia viikon alussa, joten odotukset olivat korkealla saaliin suhteen. Heti alkuun tuli muutamia karkuutuksia, sitten oli hiljaista. Illan aikana tuli muutama lohi ja sitten saunaa lämmittämään sekä päivällistä valmistamaan.

Kun sauna oli lämmin, muutamat rohkeat kalamiehet kokeilivat uintia muutaman asteisessa vedessä. Illan pimetessä ja laavun nuotion valalaistessa rantaviivaa, runsasta saalista valmistettiin savustaen ja loimuttaen. Yön pimetessä näimme erilaisia tapahtumia mm. painikilpailuja ja virvelin heittoa järveen vapoineen päivineen.

Aamun valjetessa aamuvirkut olivat kalassa jo 6:n jälkeen. Aamusyönti olikin sitten parempi. Tulosten valjetessa Jouni nappasi kilpailun voiton, joskin epämääräisellä kalastusmenetelmällä. No, sitä ei ollut säännöissä kielletty. Jari voitti menetetyn virvelin takaisin palkinnolla. Yllätyspalkinto, parhaan painijan palkinto meni – no, parhaalle painijalle.
kala2

Fiilikset tapahtumasta olivat erittäin positiiviset ja kalastuskipinä tarttui ainakin Teroon! Kotimatkalle lähdettiin sitten keksien kalajuttuja kotiväelle siitä suuresta irtipäässeestä kalasta…